Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Tuskin on olemassa yhtä ainutta ruokavaliota, joka sopii kaikille. Joidenkin on esimekiksi syytä välttää kotimaisten viljojen syöntiä, vaikka varsinaista keliakiaa ei ole todettukaan, sillä viljojen poisjättäminen selvästi vähentää heillä esim. nivelkipuja. Itse kokeilin karppausta -80-luvulla, voin itseasiassa varsin hyvin sen puolen vuoden ajan kun karppasin, lopetin kun yksipuolinen ruokavalio...
KRITIIKKIÄ AMERIKKALAIS-SUOMALAISEEN VITAMIINITUTKIMUKSEEN Amerikkalainen vitamiini- ja hivenainetutkimus, jossa oli yhtenä tutkimusryhmän jäsenenä myös Itä-Suomen yliopiston ravitsemustutkija Jaakko Mursu, julkaistiin maanantai-iltana 10.10.2011 amerikkalaisessa tiedelehdessä Archives of Internal Medicine (1). Tutkimus perustui Iowa Women’s Health Study-nimiseen seurantatutkimukseen, joka alkoi...
Äskettäin Journal of Biological Science-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että kolme Monsanton geenimuunneltua maissilajiketta, Mon 863, Mon 810 ja Roundup® NK603 aiheuttavat elinvaurioita rotilla riippuen sukupuolesta ja annoksen määrästä. Mon 863 ja Mon 810 on kehitetty tuottamaan kahta erilaista hyönteismyrkkyä, joilla torjutaan hyönteisten aiheuttamia tuhoja sadolle. Roundup...
Mutta juurihan EU:n rahoittama tutkimus paljasti aivan päinvastaista: luomuruoka sisältää enemmän antioksidantteja, vitamiineja ja glykosinolaatteja kuin tehoviljelty ruoka ja lisäksi siinä on vähemmän ei-toivottuja aineita, kuten mykotoksiineja, glykoalkaloideja, kadmiumia ja nikkeliä. Tanskassa ja Saksassa tehtyjen tutkimusten mukaan luomuviljellyssä ruuassa on enemmän sekundaarimetaboliitteja...
Timo T Lehto
Espoo
biokemisti, FT, tutkija, Espoon vihreät
Näytä koko profiili
Lue tietoa blogipalvelusta niin pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?